Säynätsalon saunat

Mustavalkoisessa kuvassa on suuri tiilinen saunarakennus
Vuonna 1925 valmistunut Iso Sauna

Saunaan pääsy ei ollut alussa itsestäänselvyys

1900-luvun alussa Säynätsalon tehdasyhdyskunnan julkisten ja yksityisten pesutilojen tilanne oli vaihteleva. Yhtiön Säynätsalon saarelle rakennuttamissa asuinrakennuksissa ei ollut omaa saunaa. Kaijanlahden rannalla oli Iita Niemisen pitämä sauna, joka myöhemmin toimi tukkimiesten lämmittelypaikkana ja vihtalenkkien varastona. Niemelän ja Tiilelän saunat olivat tarkoitetut lähinnä niissä työskenteleville, mutta niistä sai myös varata saunavuoroja.

Säynätsalon koulun rannassa oli sauna opettajille ja henkilökunnalle, mutta Lehtiön opettajapariskunta ei kuitenkaan antanut muiden kylpeä siellä. Juurikkasaaressa oli sauna työväentalolla harjoittelevia painijoita, voimistelijoita ja talon vahtimestaria varten. Pappilan sauna sijaitsi lähellä isoa laivasiltaa. Saaren länsipuolella Putkisen huvilassa, sittemmin tehtaan johtajan asunnossa, oli rantasauna.

Korpilahden kunnan kanssa tehdyssä koulun käyttämien huoneistojen vuokrasopimuksessa mainitaan, että opettajat saivat käyttää tehtaan päällystön kylpylää eli saunaa.

Ison Saunan runsaat palvelut

Wivi Lönnin suunnitteleman saunarakennuksen perustukset valmistuivat vuoden 1924 lopulla ja rakennus seuraavana vuonna Säynätsalon saaren itärannalle. Ison Saunan nimellä tunnettu julkinen saunarakennus pesutupineen ja mankeleineen poisti suuren puutteen. Aikaisempi mankeli oli sijainnut Koivulan kärryliiterissä. Hiukan myöhemmin viereisen P-korven omakotitaloalueen asukkaille rakennettiin oma sauna. Ison Saunan viimeiset löylyt otettiin 1986.

Ison Saunan seinällä oli ollut Anna Kähösen tiedon mukaan seuraavanlainen ilmoitustaulu:

Saunavuorot:


 

Naiset

perjantaina 6 ip

Osuuskaupan tytöt

lauvantaina 5-6 ip

Konttorin neidit

lauvantaina 6-7 ip

Löylyjä Lehtisaaressa ja Kinkomaalla

Lehtisaaressa ensimmäinen sauna oli Muuramen puoleiselle rannalle 1920-luvulla rakennettu hirsinen sauna, joka oli tarkoitettu suojeluskuntalaisille. Toisen maailmansodan jälkeen  yhtiö rakensi Lehtisaareen nykyisen koulunlahden rantaan saunan, joka oli tarkoitettu alueen parakkeihin sijoitetuille  Helylän siirtolaisille ja muille käyttäjille. Yksinomaan ”koppikyläläisille” rakennettiin tehtaanpuoleiselle rannalle pienehkö sauna.

Kinkomaan puolelle yhtiö rakensi tehdastyöhön tuleville miehille ensiasuntoja käsittävän ”Kinkohovin”, jossa oli myös oma sauna. Vastaavanlainen vastaanottorakennus naisille oli Säynätsalon  saaren itäpuolella ns. ”Tyttölä”, jolla oli myös muitakin nimiä.

Lainaukset ovat Kaarlo Kaltialan Säynätsaloa koskevasta diasarjasta.