Säynätsalon tehtaitten 25-vuotisjuhla 1922

Arvoisat kansalaiset. Kunnioitetut Juhlavieraamme! Koko meidän äsken päivän valoon päässeen Säynätsalon seurakunnan puolesta, meidän toiminimiemme nimessä sekä omasta puolestani on minulla kunnia ja ilo lausua Teidät kaikki, arvoisat vieraamme – läheltä ja kaukaa – sydämellisesti tervetulleiksi luoksemme tähän meidän riemujuhlaamme, vaatimattomaan ja yksinkertaiseen, mutta samalla kuitenkin  moninkertaiseen, sillä ne aiheet, joitten vuoksi tätä vietämme ovat kylläkin moninaiset! Me tunnemme mielissämme suurta ja syvää iloa nähdessämme Teidän tahtoneen näin runsaslukuisesti saapua tänne ottaaksenne osaa ja läsnäolollanne korottaaksenne kaikista näistä aiheista johtuvaa, mieliimme hiipinyttä ilontuntua ja juhlatunnelmaamme siinä työn juhlassa, jota me tänään vietämme. Kiitos ja kunnia Teille kaikille itsekullekin kohdastanne tänne tulemastanne ja terve tulemaanne!

Arvoisat läsnäolijat! Matkamieheksi syntyy ihminen maailmaan, jossa hänelle ei ole yhtään pysyväistä asuinsijaa suotu. Niinkuin matkamieskin saapuessaan johonkin määrättyyn kohtaan eli päämäärään tiensä varrella, pysäyttää käyntinsä, luodaksensa katseensa kulkemaansa matkaan, niin olemme mekin, jotka asumme tällä yksinäisellä saarellamme seisauttaneet tänään työmme ja jokapäiväiset askareemme voidaksemme kokonaan ja täydellisesti omistaa mielemme sille ajanjaksolle ja sen saavutuksille, mikä meiltä tänä vuonna päättyy.

On, kuten tunnettu, neljännesvuosisata umpeen kulunut siitä, kun tätä silloin vielä autiota saarta alettiin asumaan ja aineellisen työn sekä teollisuuden palvelukseen kehittämään. Se ei tosin ole ihmiselämässäkään vielä pitkä aika saati sitten kansakunnan elämässä, vaan silti on siihen jo täälläkin mahtunut kahdenkin miespolven työ ja toimekas elämä!

Elävänä on sieluni silmäili edessä tällä kertaa se hetki, jolloin ensikerran isämme seurassa saavuimme tälle saarelle. Oli kaunis kesäkuun päivä, jolloin aurinko paistoi täydeltä terältään, silloin kun läksimme tämän saaren soveliaisuutta tarkoituksiimme tarkastamaan, raivaten tiemme sen tiheitten pajupuskain lävitse. Hetkisen käytyämme löysimme myöskin saarella piilosta, tuuhean koivikon alta lähteen, jonka kirkkaalla, raittiilla vedellä saimme janomme sammutetuksi ja virkistystä mieliimme. Sama lähde todellisessa ja kuvannollisessa merkityksessä on täällä vielä nytkin käytännössä tarjoamassa samaa virkistävää voimaansa, tällähaavaa kuitenkin useammallekin janoavaiselle tämän saaren asujamista.

Tätä matkaa seurasi saaren osto ja se kehitys, jota olen kuvannut tämän päivän johdosta julkaisemassani kirjasessa, mitä kehityksen kulkua minun siis ei enää tarvitse nyt käydä uusimalla koskettelemaan. Mennyt aika on pääasiallisesti kuulunut uudisviljelijän työhön, korven raadantaan työhön, josta suurinta osaa ei näy, ja siinäkin mikä näkyy vielä selvästi nähdään kuokan ja kirveen jälki, jota ei ole ehditty eikä voitukaan siitä pois hioa eikä silotella.

Eikä suinkaan ole vielä kovinkaan monipuolinen se kuva, joka silmiemme eteen avautuu; ehkei sitä syyllä saatettanekaan vaatia! Harvoinhan muuten ihminen yleensä täydellisellä tyytyväisyydellä katseleekaan kättensä töitä ja myöntäkäämme se avomielisesti, näin on hyvinkin monessa kohti meidänkin laita. Mutta, jos vertauksia etsiessämme luomme silmämme muuallekin maamme oloihin töitten saavutuksiin niissä, ei ehken liene kovin syrjäinen meidänkään paikkamme. Mutta tunnustakaamme vallan suoraan sekin, että meillä monella alalla ja monessakin kohti seistään vielä pitkällä rivissä jonottamassa sen Pantheonin eteisestä, jossa pisimmälle kehittyneitten sivistyskansain työn tehoa, laatua ja sen tuloksia näytellään.

Vaan sille, joka tahtoo ja osaa oikein arvostella vaikeissa, vaillinaisissa olosuhteissa tehtyä työtä on sanomattakin selvä, että täälläkin aikaansaatu työn tulos on sellaisenakin omansa mieltä ilahduttamaan. Ja miten tätä työtä arvosteltaneekaan on se kuitenkin tällä ajalla ehtinyt käydä mielenkiintoiseksi ja rakkaaksikin kaikille niille, jotka ovat olleet sen kanssa tekemisissä ja niitä on nyt jo monta ja kehoittaa se myös heitä sitä jatkamaan. Tähän saakka on se ollut perustustöitä, mutta sillä on saavutettu se pohja, jolle sen korkeampi kehittäminen voidaan laskea ja jota kohti mekin nyt täällä hiljalleen olemme menossa.

Eräs meidän etevimmistä valtiomiehistämme on kerran lausunut, että ihmisen työn arvoa ei mitata ainoasti omain itsekkäitten pyyteitten ja etujen mittapuulla, vaan ehkä useimmin ja paljoa enempi sen mittakaavan mukaan, joka osoittaa sen antaumuksen määrän, jonka itsekukin tahtoo omistaa työlle, kehittävälle  työlle, sekä sen voiman ja vaivannäön mukaan, minkä kukin haluaa ja pystyy tekemään sen yhteiskunnan ja lopulta sen isänmaan yhteishyvän eteen, jossa hän elää, työskentelee ja toimii! Ja epäilemättä näin onkin asian laita.

Siirtykäämmepä nyt vielä hetkiseksi muutamiin yleisiin katselmiin ihmiselämästä, sen tarkotuksesta ja etenkin työstä. Kaikki elämä ja sen kehitys maailmassa käy joko eteen tahi taaksepäin. Sillä ei mikään pysy paikallansa. Tämä on eittämätön totuus ja luonnonlaki, jota me ihmiset emme pysty muuttamaan, sillä kaikki elämässä alusta loppuun saakka on muuttuvaista. Ihminen on luotu tänne maailmaan täyttämään Herramme itsekullekin meistä antaman työn ja tarkotuksen. Ihmisestä itsestään riippuu, tahtooko ja millä lailla hän sitten tämän tehtävänsä täyttää! Eräs nykyajan runoilijoista Kasimir Leino on runoillut:

Mikä yksilö on? on työmies vaan, Tosin peittyvi piankin helmahan maan, mut’ eestymisen hän on ehto!

Eteenpäin pyrkiminen siis, kukin omalla alallansa elämän kovassa taistelossa luontoa ja muita vaikeuksia vastaan, on myös päämäärä Luojan antama ihmiselle elämänsä iloksi ja tarkotusperäksi. Työtä ei koskaan täyttyvää eikä valmistuvaa työtä, onkin meille kaikille runsaalla mitalla omistettu.

Osa 3

Tämän jälkeen tahdon minä nyt ryhtyä juhlamme käytännöllistä puolta täyttämään. On jäänyt minun osalleni kunniakas tehtävä, ja mieluinen velvollisuus ryhtyä jakamaan mainitsemiani Suomen Talousseuran suomia kunniamerkkejä meidän liikkeessämme toimineille ja vielä toimiville henkilöille, jotka sen toiminnallansa ansainneet ovat. Tämän yhteydessä jaan minä myös meidän toiminimemme oman antaman kunniakirjan näille samoille henkilöille sekä vielä itsekullekin heistä pienemmän rahapalkkion tunnustuksemme osoitteeksi. Sitä paitse jaan minä vanhemmille heistä, jotka jo ovat joutuneet elämänsä ehtoopuolelle, jolloin heidän voimansa ja työkykynsä luonnonlakien mukaan on vähentynyt siihen määrään, etteivät enää pysty työllään täysin ansaitsemaan omaa elatustansa myös elinkautisen eläkekirjan, mikä oikeuttaa heidät kuukautisen eläkkeen saantiin toiminimeltämme. Käykäät siis esiin Te päivän valiojoukko! siinä järjestyksessä, jossa minä Teitä nimitän ja nimeltä kutsun vastaanottamaan minulta nämä merkit ja muut ansio osoitteet:

Kunniamerkkiä antamaan alkaessansa soitti amatööri viulukvartetti, jonka muodostivat herrat: lehtori Paavo Kesäniemi johtajana, herra Eero Vänttinen sekä herrat Eino ja Onni Fredrikson Prof. Jean Sibelius’en tilaisuutta varten säveltämän juhlasävellyksen.