Uudessa talossa 1950-luvulla

Uusi rakennus toi muutoksia kunnan kouluoloihin. Lehtisaaren koulutilojen ahtauden vuoksi Muuratsalon koulussa käyneet lähes 30 lehtisaarelaista oppilasta siirtyivät heti oman saarensa kouluun. Seuraavana syksynä kunnan kaikki viides- ja kuudesluokkalaiset oppilaat sekä opettajat Astrid Vuori Muuratsalon ja Vappu Nuorvaara Säynätsalon koulusta siirrettiin Lehtisaareen. Syyslukukauden 1949 Säynätsalon koulussa toimineen kaksivuotisen keskuspäiväjatkokoulun teorialuokat sijoittuivat rakennuksen ylimpään kerrokseen.

Johtokunta piti tiukasti kiinni annetuista ohjeista myöntäessään koulun tiloja poliittisten ja uskonnollisten järjestöjen sekä yhdistysten käyttöön. Saaren Laululle myönnettiin harjoitustila sekä sali ja ruokala Mieskuoro Päijänteelle 15-vuotiskonserttia varten jo ennen rakennuksen käyttöönottoa. Urheiluseura Riento sai voimisteluharjoitusvuorot, joita kunnanhallituksen tarkistuspyynnön jälkeen vielä lisättiin. Seurakunnan nuoret saivat äänestyspäätöksellä 3-2 kokoontumisluvan. Johtokunta ei myöntänyt kesäkuussa 1954 pitämässään kokouksessa koulun tiloja ”uskonlahkolaisille kuten helluntaiseurakuntalaisille ja jehoville”. Säynätsalon työväenopiston käyttöön se luovutti pääasiassa rakennuksen ylimmän kerroksen ja ruokala-keittiön.

Uudessa rakennuksessa varsinaisella kansakoululla oli liikunta-juhlasalin ja ruokala-keittiön lisäksi käytettävissä ensimmäisen ja toisen kerroksen viisi luokkahuonetta, joihin syksyllä 1950 tuli sijoittaa 151 kansakoululaista. Silloin viidennellä luokalla oli 42 ja kuudennella 55 oppilasta. Lukuvuonna 1951-52 viidennen ja kuudennen luokan 54 tyttöä olivat yhdessä liikuntaryhmässä ja poikia oli vastaavasti 44. Sisäliikunta oli tuohon aikaan lähinnä puolapuu-, permanto- ja telinevoimistelua, ulkona pelattiin pesä- ja jalkapalloa, yleisurheiltiin ja talvella hiihdettiin. Jokaisella luokalla oli ns. välituntipallo; suuremmilla luokilla saattoi olla jopa kaksikin. Pallo oli silloin lähes pyhä kapine. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin sen liikunnallinen merkitys otettiin huomioon myös talousarvioissa. Koulunjohtaja Salaman esittäessä määrärahaa työntökuulan hankkimiseksi hyväksyttiin vain puolen kuulan hinta. Koripallotelineet asennettiin saliin 1960-luvun alussa kuten jalkapallomaalitkin koulun pihaan.

Koulutoiminnan alkaessa uudessa rakennuksessa vain yhdellä viidestä vakinaisesta opettajalta oli velvollisuus opettaa poikien käsitöitä ja liikuntaa. Johtokunta esitti kevättalvella 1955 perustettavaksi kouluun kuudennen opettajan viran, johon sisältyisi kotitalouden opettaminen. Kunnanvaltuusto ei hyväksynyt esitystä, vaan perusti vakinaisesti täytettävän viran velvollisuudella opettaa poikain käsitöitä. Tähän virkaan valittiin Kaarlo Kaltiala.

Uusi koulurakennus valmistui Säynätsalon saarelle v. 1955, jolloin sen koulupiirin viidennen ja kuudennen luokan oppilaat siirtyivät Lehtisaaresta omaan kouluunsa. Heidän siirtymisensä pudotti Lehtisaaren koulun oppilasmäärää vain parin vuoden ajaksi. Koulun yhteen vuodesta 1953 alkaen väliaikaisesti täytettynä ja lukuvuosina 1955-57 täyttämättä olleeseen vakinaiseen virkaan valittiin v. 1957 Eila Minkkinen (myöh. Haapanen). Kuusi vakinaista opettajan virkaa säilyi 1960-luvun puoliväliin saakka, jolloin pienenevät oppilasmäärät aiheuttivat kunnassa virkajärjestelyjä.

Uuden koulurakennuksen jätevedet laskettiin Päijänteeseen 10-20 metrin päähän koulun rannasta. Samasta lahdesta otettiin saunavesi niin koulun kuin yhtiönkin saunaan ja siinä myös paljon uitiin.

Atomiaseen kieltoa vaativan Tukholman vetoomuksen (1950) allekirjoittajia oli Säynätsalon kunnassa asukasmäärään verrattuna eniten koko maassa. Palkinnoksi saadun Ahti Lavosen maalaaman Aiti ja lapsi -taulun sijoittaminen Lehtisaaren kouluun v. 1952 tuotti päänvaivaa. (Maalauksen virallinen nimi on ”Rauha”, jonka sijoituspaikaksi kunnanhallitus suunnitteli vastavalmistunutta Kunnantaloa. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt sopivaa tilaa eikä Alvar Aalto ollut ajatukselle myönteinen. Kaarlo Kaltialan lisäys 26.5.2005) Maalauksen alastomuuden vuoksi johtokunta päätti kysyä opettajilta sekä asiantuntijoilta lausuntoa taulun sopivuudesta koululle. Kunnanhallitus päätti sen paikaksi Lehtisaaren koulun ja lopetti täten pari kuukautta kestäneen sijoituspaikka-pallottelun. Taulu ripustettiin Lehtisaaren koulun voimistelu-juhlasaliin. Koripallotelineiden asennuksen jälkeen se jouduttiin siirtämään koulun kirjastoon, ja sieltä tämä arvokas taulu vähäisen rikkoutumisen jälkeen kiinnitettiin myöhemmin kunnanhallituksen kokoushuoneeseen.

Kunnan ilmoitus vuonna 1952 periä korvaus myös koululaisten ruokailua valvovilta opettajilta oli ilmaus paikkakunnan poliittisesta ilmapiiristä ja opettajien sijoittumisesta siihen. Opettajat tekivät yhdistyksensä kokouksessa päätöksen lopettaa ruokailun valvonta. Lehtisaaren kansakoulun opettajien lupautuminen suorittaa valvontaa asian ratkaisuun saakka sai kärkeviä huomautuksia opettajajärjestön taholta. Joitain vuosia myöhemmin johtokunnan tekemät opettajia koskevat asunnonvaihtopäätökset, jottei kunnan olisi tarvinnut maksaa korvauksia virkaan kuuluvista luontaiseduista, toivat jännityksiä koulun opettajien keskeisiin suhteisiin. Vuoden ponnistelujen jälkeen johtokunta joutui perumaan vaatimuksensa.

1950-luvun koulupäivän alku saattoi olla seuraavanlainen: Kellon soitua 7.55 oppilaat asettuivat laukkuineen riviin luokittain pääoven eteen. Valvovan opettajan ”hyvää huomenta” -tervehdykseen vastattiin reippaasti. Periaatteena oli, että suorin ja puheensorinansa lopettanut jono päästettiin ensin sisälle. Opettajat olivat porraskäytävän tasanteilla ja käytävissä valvomassa sisääntuloa.

Oppilaat jättivät päällysvaatteensa ja laukkunsa naulakkoon. Vasta 1970-luvulla tuli käytäntöön tapa jättää ensin nappulakengät ja myöhemmin kaikki kengät käytävään. Opettaja meni viimeisenä luokkaan. Oppilaat nousivat seisomaan ja vastasivat nyt oman opettajansa ”hyvään huomeneen”. Laulettiin pari virren säkeistöä useimmiten harmonin säestyksellä, ja sitten opettaja kertoi tai luki hartauskirjasta opettavaisen kertomuksen.

Oppitunti sujui pääasiassa opettajajohtoisesti, ja oppilas vastasi seisaaltaan. Muistin kehittämiseksi monet kotiläksyt oli osattava ulkoa. Ulos oppilaat lähtivät tunnin päätyttyä rivi kerrallaan. Välitunnit vietettiin pääasiassa ulkona. Kellon soitua oppilaat menivät jälleen luokittain jonoon. Niin koulupäivä kului tunti kerrallaan.